perjantai 23. helmikuuta 2018

Rakkauskirje Bambille

" Love is a song that never ends, life may be swift and fleeting..."

 

 

 

Rakkauteni Bambiin on syttynyt vasta aikuisena. Toki olin nähnyt elokuvan pari kertaa lapsena, mutta ensimmäiset kunnon muistikuvani elokuvan näkemisestä on, kun juhlajulkaisu ilmestyi. Syitä, miksi olen Bambiin niin kovasti kiintynyt, on kaksi:

Metsä


Olen suuri luonto-fani, joka asuisi metsässä jos vain voisi. Siitäkin syystä Bambi veti minut syvälle maailmaansa jo alkusekunneista lähtien. Elokuvan aloitus metsän lävitse kulkemalla on hienoimpia aloituksia mitä olen nähnyt, ei vain animaatioissa vaan elokuvissa ylipäänsä. On henkeäsalpaavan kaunista katsella miten metsä herää eloon uuteen aamuun. 


Musiikki


Bambissa on onnistuttu hyödyntämään erittäin kauniisti musiikki ja sen vaikutus tarinankerrontaan. En ole kovin monesti törmännyt elokuvaan, missä musiikki kulkee näin käsi kädessä elokuvan tapahtumien kanssa. Yläasteella musiikinopettajani (josta tuli myöhemmin mentorini kaikessa musiikkiin liittyvässä) näytti meille Bambin yhdellä tunnilla ja käski erityisesti seuraamaan miten musiikki ja eläinten liikkeet heijastavat toisiaan. Bambissa ei dialogia ole nimeksikään, vaan luotetaan siihen, että kuva ja musiikki kertovat asian paremmin kuin sanat. Vaikka Bambin musiikki on kaunista niin sen laulut eivät ole tehnyt minuun kovin suurta vaikutusta. Yhtä poikkeusta lukuunottamatta: Love is a song/Rakkauden laulu. En osaa selittää mikä, mutta jokin tuossa laulussa viehättää niin paljon, että se on yksi suosikki Disney-lauluista.



Vaikka rakastankin Bambia todella paljon, katson sen silti melko harvoin. Syykin on selvä; pieni Bambi huutamassa äitiä lumisateen keskellä tuhoaa minut henkisesti joka kerta. :D Mutta ilman äidin kuolemaa elokuva ei olisi enää sama.


2 kommenttia:

  1. Bambi kuuluu myös minun suosikkieluvakseni. Rakkauden laulu ei sisällä minulle yhtä niin voimakasta tunnetta kuin Sävelmä tää, mutta jatkaa ihanasti sen teemaa. Bambi on yksinkertaisesti upein elokuva mitä on ikinä tehty. Sain myös aikoinanni traumat tuosta äidin kuomeasta, varmasti myös samaistumiseni takia, ksoka isäni kuoli ollessani pieni. VAsta aikuisiällä tämän klassikon merkitys on noussut itselläni sfäreihin. Yksinkertaisesti upea.

    VastaaPoista
  2. Olipa jotenkin todella ihana teksti, tällaisia rakkauskirjeitä olisi mukava lukea muistakin vaikutuksen tehneistä elokuvista. :) Ja nyt tekee niin mieli katsoa Bambi, koska en ole sitä pitkään aikaan katsonut ja jotenkin se on jäänyt tässä aikuisiällä sinne unohdettujen klassikoiden joukkoon. Pitääpä oikein ottaa asiaksi katsoa ja kiinnittää kunnolla huomiota musiikkiin.

    VastaaPoista